Pelon käsittely

Hevosilla on voimakas vaikutus ihmisiin. Ne pystyvät auttamaan ja parantamaan, antamaan omia voimiaan, jotta ihminen jaksasi taas paremmin. Hevoset ovat perusluonteeltaan rehellisiä ja auttavaisia. Ilkeitä hevosia syntyy vain ihmisen huonon ja ajattelemattoman kohtelun vuoksi. Oma suhteeni hevosiin on tunteellinen, ne ovat ystäviäni ja työkavereitani. Hevonen "näkee" ihmisen paremmin kuin ihminen hevosen, varsinkin jos ihminen ei ole koskaan ollut hevosten kansssa tekemisissä. Hevonen vaistoaa ihmisen pelon, hermostuneisuuden, kaikki tunteet. Myös ihminen näkee, milloin hevosta pelottaa tai se on hermostunut. Ihmisen ja hevosen yhteinen kieli koostuu katseista, eleistä, äänistä sekä puheesta, ja se löytyy pienen yhteisen ajan jälkeen.

Pelon käsittely
"Oman pelon tunnistanut on jo voittanut peloista ensimmäisen."

Hevospelkoon on yhtä monta syytä kuin pelkääjiä on. Pelkotilanteita käsitellään ja ratkotaan yhdessä sekä keskustellen että turvallisen hevosen avustuksella. Tarkoituksena on kyetä harrastamaan ja toimimaan turvallisesti hevosen kanssa sekä rakentaa uudelleen luottamus ihmisen ja hevosen välille.


Minun tunteeni


Oma lapseni sairastui diabetekseen ollessaan hieman yli vuoden ikäinen. Järkytys oli suuri, mutta arki jatkui ja hoidon opettelu alkoi insuliinipumpun kanssa. Pientä lasta on vaikea hoitaa, kun sanallista kanssakäymistä ei ole, vain hienovaraisia merkkejä ja arvauksia missä
mennään. Muistan kun pääsimme sairaalajakson jälkeen kotiin ja marssin ensimmäisen kerran hevoslaumaan heiniä viemään - ja hevosista kukaan ei tullut lähellenikään. Kauempaa vanhempi ruunani katseli minua pitkään, kunnes kääntyi pois. Tajusin kuinka tunteiden myllerryksessä olin, surua, vihaa, raivoa ja pelkoa. Se ei kohdistunut hevosiin, mutta oli sisälläni.


Sain suurta lohtua, kun jotain pysyvää ja turvallista oli jäljellä. Illan hämärässä painoin väsyneet, surun turruttamat kasvot hevosen harjaan ja silittelin pehmeää turpaa, joka hellästi pyöritteli hiuksiani turvallaan. Ja yksi päivä kääntyi seuraavaksi ja seuraavaksi, kunnes elämä alkoi helpottamaan. Ja murheet eivät tuntunutkaan niin murskaavilta.


Sitten seurasi monta sykähdystä eteenpäin elämässä, minusta tuli poikamme omaishoitaja, löysimme etsimämme kotitilan, muutto, ja niin elämä alkoi keskittyä kodin ympärille. Hiljalleen opin hyväksymään elämämme haasteet. Surun sisälle ei voi jäädä vaan on alettava
rakentamaan elämää eteenpäin. Löysin myös uusia voimakkaita ihmisiä ympärilleni, jotka auttoivat aukaisemaan silmät, kun ne meinasivat sulkeutua. Matka jatkuu, ja elämä tuntuu hymyilevän sittenkin.

Jos pelolle antaa siivet, se vie mukanaan.