Oma vuokrahevonen

Tallinhevosen vuokraaminen on loistava tilaisuus sinulle, joka kaipaat enemmän ratsastusharrastukselta kuin yhden viikkotunnin isossa ratsastusryhmässä. Olet ehkä miettinyt jo oman hevosen hankkimista tai et ehkä koe ratsastuskoulutunneilla ratsastamista mieluisaksi ja haluat ratsastaa, harjoitella ja kehittyä ratsukkona, mutta et esim. elämäntilanteesi vuoksi voi ajallisesti tai taloudellisesti sitoutua omaan hevoseen tai käydä kovin monella viikkotunnilla. Oma vuokrahevonen on hieno mahdollisuus, jonka avulla pääset harjoittelemaan oman/kimppahevosen pitoa valvotusti ja turvallisesti. Opit taatusti enemmän jo ensimmäisen kuukauden aikana kuin kauden aikana ratsastuskoulussa. Pääset rauhassa puuhaamaan hevosen kanssa ja tutustut sekä hevoseen että koko tallimaailmaan ihan uudella tavalla. Oman vuokrahevosen pito on kokonaisvaltaista, ei pelkkää ratsastusta. Opit huolehtimaan hevosen hyvinvoinnista, terveydestä, varusteista, ja talliympäristö tulee kauttaaltaan tutuksi.

Vuokraajalle kuuluu hevosen kokonaisvaltainen hoito ja varusteiden huoltoa. Tallityöt sisältävällä sopimuksella mm. tarhan&pihaton siivous, vesivuoro, nämä tehtävät annetaan jokakerralle erikseen. Vuokraaja on tallialueella ja ratsastamassa omalla vastuullaan. Vuokrahevoset ovat tallin omistuksessa olevia hevosia minkä takia itsenäisillä ratsastuksilla ei voi hypätä tai mennä maastoon ellei siitä ole sovittu erikseen.

*Vuokrahevospaketeissa minimi määrä 2krt vkossa , jos haluat käydä 1krt vkossa, voit osallistua ratsastustunneille.

**jotta pääset vuokrahevosella itsenäisesti maastoon , tulee ratsastajan käydä 3krt vkossa tai vuokrapaketti on ollut voimassa vähintään 2kk. Vuokrahevoselle ei saa hypätä.

***huomioitava että vuokrahevosen loukkaantuessa/sairastuessa hevosella ei voi ratsastaa.

Vapaana olevista hevosista kannattaa kysyä Miialta.


SOPPARIT!

Audunn-kuukausisopimus

Oma vuokraheppa, 3 ratsastuskertaa viikossa. Kuukausimaksu 450€/kk. Sopimukseen ei kuulu tallityöt, vain hevosen hoito. Ratsukolle laaditaan viikko-ohjelma/kuukausisuunnitelma.

Maistjarna-kuukausisopimus

Oma vuokraheppa, 2 ratsastuskertaa viikossa. Kuukausimaksu 360e/kk. Sopimukseen ei kuulu tallityöt, vain hevosen hoito. Ratsukolle laaditaan viikko-ohjelma/kuukausisuunnitelma.

Glaumur-kuukausipaketti

Oma vuokraheppa 2krt/kk itsenäistä ratsastusta + 2krt/kk ohjattua tuntia + 2krt/kk hevosen juoksutusta tai maastakäsintyöskentelyä. Kuukausimaksu 250e / kk. Tavoitteelliselle ratsastajalle! Halu oppia & kehittyä sekä motivaatio joka ratsastukseen tarvitaan.

Vikingur -kuukausipaketti

Oma vuokraheppa, 4krt/kk itsenäistä ratsastusta. Kuukausimaksu 185e/kk. Tämä sopii ratsastajalle joka käy Miian vakioviikkotunneilla, mutta haluaa kehittyä ja on tavoitteellisempi ratsastaja. Ratsukolle laaditaan viikko-ohjelma/kuukausisuunnitelma.

Glymur -kuukausipaketti

Oma heppakaveri, 8-10krt/kk itsenäistä käyntiä. Painotus ei ole ratsastuksessa. Henkilölle, joka nauttii hevosen hoitamisesta ja läsnäolosta sekä kaipaa rauhallista ja kiireetöntä vapaa-aikaa. Rakastaa tallilla puuhailua. Sopii kävelylenkeistä maastossa nautiskelijalle ja maastakäsintyöskelystä innostuneelle. Kuukausimaksu 200e.


Kaikissa toistaiseksi voimassa olevista kuukausipaketeissa

Ratsastuskerrat sovitaan erikseen, esim. to klo 18-19. Etukäteen jaettuja ratsastuskertoja ei voi vaihtaa. Miialla tallinhevosilla käytössä viikko-ohjelma/kuukausiohjelma. Oman hevosen vuokrauksen irtisanomisaika 1kk. Vuokraajan vastuu/riskit rajoittuvat irtisanomisajalle, jos hevonen sairastuu/loukkaantuu jolloin hevosella ei voi ratsastaa. Irtokengät kuuluvat ratsastajan maksettavaksi (kengittäjän palkkio n.35e).


Tällä hetkellä vuokraajaa etsivät:


Keksu etsii vuokraajaa.




Islanninhevostalli Glymur
Maistjarna etsii vuokraajaa


Voimassa 1.8.23 alkaen